DWELL















DWELL - Älykästaloyhteisö

Hankeidean taustalla on Domus Arctica –säätiön 8-kerroksinen opiskelija-asuntola, jonka hankesuunnittelun lähtökohtana on ollut vuoden 2017 aikana Rovaniemen kaupungin kanssa toteutettu kumppanuuskaava -hanke. 

Projektia vauhdittaa rakennetun ympäristön nopea digitalisoituminen sekä rakennus- ja ICT alojen yhteistyön kehittyminen toisiaan tukeviksi ja kehittäviksi elementeiksi. 

Rakennuksen päätarkoitus on palvella sen käyttäjiä parhaalla mahdollisella tavalla. 

Käyttäjäkokemukseen vaikuttavat suurelta osin teknisten järjestelmien toimivuus, sisäilmaolosuhteet sekä käyttäjäpalvelut. 

Hankkeen toimenpiteillä on tarkoitus vastata näiden teemojen kehittämiseen sekä rakennuksen käyttäjien että ylläpitäjän näkökulmasta.  

Hankkeessa on tarkoituksena toteuttaa avoin kiinteistön käyttäjäpalvelualusta, jonka päälle on mahdollista tuoda erilaisia käyttäjiä ja kiinteistön ylläpitoa helpottavia sekä resurssitehokkuuteen tähtääviä sovelluksia.

Käyttäjäpalvelualusta toimii niin hankkeen aikana kuin sen jälkeenkin myös ns. ”hiekkalaatikkona”, johon kolmannet osapuolet pystyvät tuomaan omia innovatiivisia palveluitaan tarjolle ja testattavaksi todelliseen kohteeseen. 

Kokonaisuudessa kohtaavat tulevaisuuden älykäs rakennus, käyttäjälähtöiset asumisen palvelut ja uudet liiketoimintamallit. 

Rakennushanke tulee saamaan paljon näkyvyyttä mediassa ja tästä johtuen tulee vaikuttamaan rakentamisen, kiinteistönpidon ja asumisen kehittymiseen alueella tavanomaista rakennusta merkittävästi enemmän.  

Tavoite

Hankkeen päätavoitteena on kehittää ratkaisumalleja kiinteistöjen koko elinkaaren aikaisen vähähiilisyyden toteuttamiseen eri käyttäjäryhmien muuttuvat tarpeet huomioiden. Hankkeen fokuksessa ovat erityisesti ratkaisumallit, jotka edistävät: 

Rakennuksen käyttäjien aktiivisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia kiinteistön käyttöön ja yhteisölliseen asumiseen liittyen 

Rakennuksen älykkäiden järjestelmien hyödynnettävyyttä rakennuksen energia- ja resurssitehokkuuden näkökulmasta 

Rakennuksen käyttövaiheen aikaisia toimenpiteitä resurssitehokkuuden, laadukkaan asuinympäristön ja älykkään ylläpidon näkökulmasta
Lisätietoa
Valtteri Pirttinen
Projektipäällikkö
Lapin ammattikorkeakoulu
Matkapuhelin: 040 574 4807
valtteri.pirttinen(at)lapinamk.fi
Toteutusorganisaatio
Lapin AMK ja Lapin yliopisto
Kumppanit: 
Domus Arvtica Säätiö (DAS)
Napapiirin Energia ja Vesi (NEVE)


Copyright (c)2018, All Rights Reserved.